Vapaudu ahdistuksen tunteesta

Moi! Tämän toistaiseksi viimeisen tunneteemaisen sarjan aiheena on ahdistuksen tunne. Kyseessä on varmaan aika monelle tuttu tunne. Puhumme siitä, miten ahdistuksen tunne tuntuu kehossa ja miten sen kanssa voisi tulla toimeen. 

Minä olen Johanna Remes-Koponen, olen joogaopettaja ja Tietoisuusakatemian perustaja. Toimin tunne- ja tietoisuusohjaajakouluttaja tällä hetkellä. Ja minä rakastan tunteita, ihan kaikkia tunteita. Ei ole väliä, ovatko ne positiivisia tai negatiivisia. 

Minulta kysytään paljon ahdistuksen tunteesta. Se on yksi yleisimpiä tunteita, mistä ihmiset kysyvät, että mitä ahdistuksen tunteen kanssa voisi tehdä. Haluan sanoa tässäkin sen, kuten sanoin jo aiemminkin, että ei ole absoluuttista totuutta, että tunne tuntuu tietyssä kohdassa, mutta sitä voi lähteä etsimään tietyiltä alueilta. Ahdistuksen tunteeseen tavallisesti sekoittuu tunteiden vastustaminen. Ja lisäksi se voi olla liittyneenä jähmety-stressireaktioon. Silloin, kun emme pysty taistelemaan tai pakenemaan, seuraa siitä jähmety-alistu-tuntemus, joka hyvin usein liittyy ahdistukseen.

Ahdistuksen tunne tuntuu monesti ranteissa ja rintakehässä. Jos mietit teinejä, jotka viiltelevät ranteitaan, niin miksi juuri ranteita? Koska heitä ahdistaa ja se tunne on ranteissa. Se on inhottava, pakottava ja puristava tunne monesti ranteen sisäpuolella, mikä tuntuu ahdistuksena. Ja samalla tavalla se kiristää rintakehällä. Samalla alueella on myös huolen tunne. Huoli ja ahdistus saattavat olla hyvinkin toisiinsa kytköksissä ja voimme tulkita ahdistuksen tunnetta huoleksi ja toisinpäin. Hyvin usein huoli tuntuu rintakehän yläosassa ja olkapäiden etuosassa. Voi toki tuntua muuallakin, vaikka kasvoilla ja kaulassa. Mutta se eroaa siinä, että huolen tunne ei tunnu välttämättä ranteissa.

Ahdistuksen tunteen kanssa oikeastaan on ihan sama juttu kuin kaikkien muidenkin tunteiden kanssa. Eli se, että hyväksyisimme sen tunteen. Käytän harvoin hyväksyntä-sanaa siitä syystä, että alkuun tehdessäni tunnetyöskentelyä hoin mielessäni ”hyväksyn tämän tunteen, hyväksyn tämän tunteen, hyväksyn tämän tunteen”. Mutta on hyvä tajuta se, että jos ajattelet, että hyväksyt jonkun tunteen, niin sehän on tavallaan pakottamista. Eli oikea hyväksyminen on sitä, että sitä ei yritä muuttaa, sitä ei yritä edes hyväksyä ja sitä ei yritä poistaa. Vaan siinä tunteessa levätään. Silloin, kun minä kuvittelin, että tunteet on mielessä, niin nehän olivat valtavan isoja. Ne tuntuivat siltä, että tunteilla ei ole rajaa. Kuten tiedät, niin mieli pyörittelee, että apua apua, aiemmin tapahtui sitä ja tuota. Se tunne on rajaton ja mieli on ääretön. Mutta kehollinen tunne on rajallinen. Kehohan ei räjähdä siihen tunteeseen ja se ei mene rikki. Se ei edes kuole siihen, vaikka voi tuntua siltä, että johonkin tunteeseen kuolee. On huomattavan paljon helpompaa, kun tiedämme, että tunteet ovat kehossa. 

Minua naurattaa hirveästi, kun Hesarissa oli muutama vuosi kuva, missä oli eri tunteita. Ihmisiltä oli kysytty, että missä tunteet tuntuvat, ja ihmiset tunsivat suurin piirtein samoilla alueilla tunteita. Uutisen kuvatekstissä oli, että ”Aalto-yliopiston tutkijoiden uusimmat tulokset osoittavat, kuinka tunteet kirjaimellisesti koetaan kehon välityksellä”. Edelleenkin ajatus oli siis se, että ajatukset tuottaisivat tunteita, joita koemme kehossa. Mutta se menee oikeasti niin päin, että ajatukset ovat seurausta tunteista. Ja tavallisesti, kun tunteita ei olla nähty, niitä ei ole ehkä tunnistettu eikä sallittu, niin siellä voi olla paljonkin erilaisia tunteita ”jäänyt” kehoon. Eli ne ovat kehossa jännityksinä ja virheasentoina. Ja ne vaikuttavat siihen, miten ja mitä ajattelemme ja miten koemme itsemme ja tämän maailman. Eli se, miltä sinun elämäsi tuntuu tällä hetkellä, on kiinni siitä, miltä kehosi tuntuu tällä hetkellä. Mielestäni on ihan mieletön juttu ymmärtää tämä asia, että ne ovat siellä mielessä. 

Minäkin olen kokeillut kaikkea, että nyt minä päätän ajatella positiivisesti ja nyt minä muutan ajatteluani ja nyt hankin itselleni paremman itsetunnon, mutta ei ne koskaan muuttuneet. Vaikka minä pohdin ja pyörittelin ahdistuksen tunnetta tai siihen liittyviä asioita, ei ne hävinneet tai muuttuneet minnekään. Ja se johtuu siitä, että en tuntenut sitä tunnetta. Systeemimme perustuu siihen, että tunne on varoitus. Ja se varoitus kuitataan nähdyksi tuntemalla, ei ajattelemalla. Kuten tiedät, voit pyörittää loputtomasti jotakin asiaa, ja se ei sieltä häviä mihinkään. Mutta silloin, kun tunne tulee tunnetuksi, niin järjestelmämme ja hermostomme hoksaa, että ei käynyt kuinkaan. Tunne on ja tuntuu ja se vain lepää ja tuntee sen tunteen. Eli ei ole vaaraa. Kaikki tunteet siis perustuvat pelkoon ja vaaraan. Jostakin syystä järjestelmä kokee uhkaa ja vaaraa ja varoittaa meitä ns. negatiivisella tunteella. Ja ne tunteet, mitä emme ole voineet nähdä ja jotka eivät ole tulleet nähdyksi ja jotka eivät olet tulleet koetuksi, niin ne jäävät kehoon. Ne muuttavat asentoamme. Ne ovat jännityksiä, pakotusta ja kiristystä. Ja ne tuottavat tietynlaisen tavan ajatella ja tietynlaisen minäkuvan siitä, minkälainen olen ja minkälainen maailma on. Ja kun sallimme ne tunteet, niin se alkaa purkamaan pelkotarinaamme. Tunteiden pelko luo pelkoon perustuvan tarina minusta ja maailmasta. Se ohjailee toimintaamme koko ajan. Se ei ole tarpeellista. Tietyllä tavalla me toki tarvitsemme varoittavia tunteita, mutta liika on liikaa. Saamme yleensä paljon enemmän varoitusta kuin mitä oikeasti tarvitsisimme.

Hyväksyminen tarkoittaa siis sitä, että pystyy antamaan tunteen tuntua niin voimakkaasti kuin se tuntuu ja olemaan niin, että se tunne saisi olla aina. Ongelmahan on se, että jos sinulla on esimerkiksi ahdistuksen tunne, niin mieli ajattelee koko ajan ”Tämä ei lopu koskaan, minua ahdistaa aina, en kestä tätä tunnetta”. Todellinen salliminen on sitä, että emme arvota niitä tunteita. Tällöin ahdistuksen tunne on yhtä tärkeä kuin ilon tunne. Ja se otetaan vastaan ja annetaan tuntua. Jos lähdemme tuntemaan tunteita niin, että ”Noniin, nyt minä tunnen nämä tunteet ja sitten pääsen niistä eroon”, niin se ei ole hyväksymistä. Hyväksymiseen ei pääse minkään muun kautta kuin tutustumalla tunteeseen ja antaa sen tuntua, vaikka ei tykkäisi siitä. On tärkeää tuntea myös se, että jokin tunne tuntuu tosi pahalta ja vihaa sitä. Ja kun tulee se todellinen salliminen, se todellinen irti päästäminen, että tuntukoon tämä tunne lopunikääni, niin se tunne häviää. Silloin hermostomme toteaa, että tämä tyyppi ei enää pelkää tätä tunnetta, jolloin sen ei tarvitse olla päällä. Silloin tunteen pelko ei ohjaa enää valintojamme. Se voi toki tulla uudestaan, mutta tavallisesti silloin, kun se tulee nähdyksi, niin se häviää. Ja se helpottuu joka kerta, kun sen kanssa jaksaa teluta. 

Tässä oli vähän ahdistuksen tunteesta. Palataan taas, moikka!