Tietoisuusakatemian palvelut on tarkoitettu itsetuntemuksen syventämiseen ja antamaan inspiraatiota. Harjoitukset eivät ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteellistä hoitoa. Jos sinulla on sairauksia, kipuja tai oireita neuvottele hoitavan tahon kanssa ennen harjoitusten aloittamista.

Talo

Uncategorized Feb 06, 2021
 

Kirjoittanut Heli Suutari

 

Keltainen talo

Olen alkanut ajatella itseäni talona. Ajatus lähti siitä, kun näin unia isosta keltaisesta talosta veden äärellä, metsän laidassa. Unieni talo oli niin suuri, että kaikki rakkaani mahtuivat sinne asumaan ja saivat puuhailla omia harrastuksiaan. Tilaa riitti sekä ulkona, että sisällä. Olennaisena osana kokonaisuutta oli ympäröivä luonto, varsinkin vanhat puut, joita pihapiirissä kasvoi useita. Unessa meillä oli myös eläimiä, jopa hevonen ja kanoja. Kaikki eläimetkin elivät siellä jotenkin omilla ehdoillaan ja rauhassa. 

Itselleni olin saanut ihanan valoisan tilan, johon johti erillinen sisäänkäynti. Se oli minun tilani, jossa maalasin, kirjoitin, rummutin ja tapasin ihmisiä. Minulla oli mahdollisuus hoitaa ja jutella, olin läsnä itselleni, toisille ja maailmalle. Huoneessa oli suuri, pieniruutuinen ikkuna. Lasin läpi valo heijastui sisään ihmeellisen kauniisti. Talosta ei puuttunut mitään, eikä siellä ollut mitään liikaa. 

Kerroin ystävälleni tästä ihmeellisestä keltaisesta talosta, joka ilmestyi öisin. Hän totesi minun vieneen hänen haaveensa, sillä hän oli aina unelmoinut keltaisesta talosta, jossa olisi eläimiä. En ollut tiennyt tätä. Minun unelmieni talo taas oli ollut vaalea, vihreillä kulmalaudoilla ja ikkunanpielillä varustettu puutalo. Jotain oli siis muuttunut, minussa tai haaveessani. Keltainen talo oli tullut uudeksi unelmakseni ja sen väriä ja kokoa tärkeämpää oli rauha ja rakkaus, joka siellä vallitsi. Se että jokaisella asukkaalla oli tilaa olla oma itsensä ja toteuttaa sitä, mistä piti. 

 

Jos tähänastinen elämäni olisi talo

Tämän oivalluksen jälkeen aloin ajatella elämääni talona. Kuvittelin millainen talo olisi elämäni tähän asti? Millaisen perustuksen olen luonut ja olenko rakentanut yksi vai moni kerroksista rakennusta vai onko tiloja kenties maanalla? Montako sisäänkäyntiä talossani on ja millaisia ikkunoita? Mietin parveketta ja savupiippua sekä tietysti väriä ja sijaintia. 

Talo, joka tapahtumista ja valinnoistani piirtyi, oli hyvä talo. Se oli jollakin tapaa hyvin selkeä, vaikka sieltä löytyi salaperäisiä nurkkauksia, joita kukaan ei muistanut siivota ja joiden hämärään saattoi hautautua, kun halusi vain olla. Taloni oli tilava ja vankka. Sen kiviset seinät pitivät talvella pakkasen ulkona ja kesäisin talo oli ihanan viileä.

Minun oli kuitenkin myönnettävä, että olin kasvanut pisteeseen, jossa halusin valita toisin. Ilman mitään suurta vikaa tai remontin tarvetta, tunsin että minun oli pakko valita toisin. Tarvitsin oman huoneen, tarvitsin taianomaisen valon ja vanhat puut ja veden. 

Kaikesta tuttuudesta ja toimivuudesta huolimatta olin päättänyt muuttaa.

 

Pelkoja eteisessä

En olisi ikinä uskonut, että haluaisin tai pystyisin hylkäämään taloni. Nykyinen ”elämäni talo” on ollut toteutuneiden unelmieni summa ja sen jättäminen tuntui raskaalta. Tapasin pelkojani useana päivänä. Päätin kohdata ne kaikki, siinä järjestyksessä, kun ne saapuivat. Se oli vaikeaa enkä usko, että joka ikinen on vielä edes käynyt luonani. Monet illat itkin, pyysin, että voisin vielä tuntea nykyisen talon kodiksi ja mielekkääksi paikaksi olla.

Juttelin ajatuksistani ja sain peilata toisten ihmisten pelkoja ja epäilystä. He eivät ymmärtäneet, miten voisin hylätä jotain niin varmalle pohjalle rakennettua. Toiset kyllä tukivat minua, vaikka olivatkin järkyttyneitä suunnitelmistani. Vaihtoehtona muutolle olisi ollut jäädä ja yrittää tukahduttaa syvältä sisimmästä kumpuava tunne muutoksen välttämättömyydestä. 

Silloin ymmärsin, että talo olenkin minä ja muutos on jo tapahtunut. 

 

Missä olenkin, olen

Ajatukseni kääntyi kiertelemättä sisäänpäin. Mitä todella haluan? Mitä todella toivon? Sydämestä nouseviin vilpittömiin kysymyksiin vastataan suoraan ja valo pikkuruutuisesta ikkunasta heijastui minuun: ”Kaikki on mahdollista ja vain sinä itse seisot unelmiesi tiellä.” Kuinka karua ja kuinka totta. 

Nyt seison veden äärellä ja suuret vanhat männyt ja kuuset vartioivat maisemaa. Olen olemassa ja oikeassa paikassa. Vaaditaan melko paljon remonttia ja laittoa, ennen kuin säihkyn kilpaa auringon kanssa, mutta minulla ei ole kiire. Aloitan siitä, mikä tuntuu tärkeimmältä kohdalta, ja että en kyllästy tai tule epävarmaksi urakan edessä teen uudistuksia ja puhdistusta myös siellä, missä se milloinkin on helpointa. Kannan tavaroitani, jotka haluan säilyttää, yksi kerrallaan uuteen kotiin, uuteen vaiheeseen minuna. 

Tämä rakennusprojekti ei ole orjatyömaa, vaan kaiken läpäisee ilo ja rakkaus elämään, jonka haluan jakaa. En voi tietää, onko tämäkään loppuelämäni talo, mutta mikään hätäinen ratkaisu tämä ei ole. Suuri luopuminen avaa uuden oven, joka muutoin ei olisi voinut aueta. Aina kun luovumme jostain, saamme jotain uutta tilalle.  Loppujen lopuksi muutos ja rakkaus ovat ainoat pysyvät asiat.

On ollut selkeyttävää ajatella itseäni rakkaana rakennuksena, joka tarjoaa suojan ja lämmön myös läheisille. Miten hyvää huolta haluankaan pitää kodistani! Miten hyvää huolta haluankaan siis pitää itsestäni?

Millainen on sinun ”elämäni tähän asti” -talo? Näetkö sen selkeästi? Oletko rakentanut unelmiesi taloa? Jos sinulla olisi kaikki valta, millainen talo olisit? Itseasiassa sinulla on kaikki valta, joten voit ottaa ensimmäisen askelen unelmaasi kohti juuri nyt. 

Close

50% Complete

Kaksi askelta vielä

Liittymällä Tietoisuusakatemia uutiskirjeen tilaajaksi saat sähköpostiisi viestin uusista postauksista sekä vinkkejä ja tarjouksia. 

Lämpimästi tervetuloa!